Tässä tosi tarina kuinka pääset urallasi eteenpäin. Kirjoittajana arvostamani myyntijohtaja, joka on tehnyt tavoitteistaan totta ja pyynnöstäni kirjoitti meille tämän kertaisen Blogi-tekstin.

”Paluumuutto Suomeen

Loppuvuodesta 2014 muutin Suomeen.

2015 Aloitin myyjänä. Ajokortti oli määrätty 6 kk kuivumaan. Sain potkut edellisestä työpaikasta tämän takia.
Puoliväkisin änkesin myyjäksi. Myyjän paikat oli oikeasti täynnä. Sain aloittaa sellaisella palkkamallilla, että kaupoista maksetaan provisio. Ei pohjapalkkaa. Eikä luonnollisesti ajokortittomalle kilometreistä makseta.

Ensimmäisen viikon kävelin ovelta ovelle. Seuraavalla viikolla päätin laajentaa reviiriä ja ostin pyörän.
Tässä tein päätöksen. En lähde enää ikinä töihin ilman palkkaa. Teen kaupan joka päivä. Kotiin ei ole asiaa ennen sitä.
Siitä se lähti. Kauppa päivässä. Ilman autoa, ilman kysyntää, ilman puhelinsoittoja. Yksinkertaista työtä.

Uralla eteenpäin

2016 Edellisenä vuonna olin myynyt eniten Keski-Suomen myyjistä. Minua kysyttiin aluemyyntipäälliköksi. Innolla otin pestin vastaan. En tiennyt paljon esimiehenä toimimisesta tässä vaiheessa. Kirjoja kouraan ja opettelemaan.

Keväällä pääsin Tuija Rummukaisen myyntikoulutukseen. Joka oli paljon enemmän kuin myyntikoulutus.
Se oli elämänkoulutus. Porukalla onnistuttiin ja sain tiimiin reippaita myyjiä. Päätettiin loppuvuodesta muuttaa myyntimallia provisiomyynnistä kuukausipalkkaiseen myyntiin. Samalla siirrettiin fokus toisiin asiakkaisiin mitä aiemmin. Hinnat alas ja palvelu ylös.

2017 yrityksemme myytiin isoon konserniin.
Juuri aloitettu myyntimalli lähti lentoon. Päätettiin, että kahden vuoden päästä meillä ei ole ovelta-ovelle myyjiä koko Suomessa. Loppuvuodesta sain vastuun Keski-Suomen alueen pyörittämiseen.

2018 – 2019 Aluejohtajana myynti pääpainona Keski-Suomen alueella. Omat vuosimyyntiennätykset.

2020 – Edellisten vuosien näyttöjen myötä tuloksissa ja liiketoiminnan kehittämisessä minua kysyttiin myyntijohtajaksi. Unelmien täyttymys.

Mielestäni jatkuva kehittyminen ja positiivinen asenne on johtanut tähän kehitykseen. Vastoinkäymisiä on ollut koko ajan. Ne kuuluvat tähän. Ilman niitä ei kehity.

Kaava jolla onnistut myyntityössä

Hymyile. Päätä mitä aiot saavuttaa. Läheiset, terveys ja oma jaksaminen ykkössijalle. Tee kaikkesi saavuttaaksesi tavoitteet. Älä lannistu vastoinkäymisistä. Pyydä apua. Hymyile. Onnistut. Toista.”

Human energiset kiitokset Tim ! Me myyjät rakastamme tällaisia tarinoita.