Miksi sovittuja asioita ei toteuteta?

Miksi tätä asiaa ei ole viety käytäntöön, vaikka olemme sopineet siitä jo aiemmin?! Kysyy toimitusjohtaja, myyntijohtaja tai talousjohtaja. Sitten hillotaan taas asiaa, päätetään toteuttaa ja mitään ei taaskaan tapahdu.

Miksi ihmeessä?! Siksi, että yrityskulttuurinne sallii sen.

Yrityskulttuuri

Mikä on yrityskulttuuri? Se on tapa toimia yrityksessänne. Se on käsikirjoitus, jonka mukaan teillä tehdään asioita tai jätetään tekemättä.

Mistä yrityskulttuuri tulee? Kuka sen luo? Yrityksessä toimivat ihmiset luovat ja muokkaavat yrityskulttuuria. Nykyiset ja entiset työntekijät.

Taannoin eräs yrityksen omistaja ihmetteli, miksi heidän yrityksensä työntekijät eivät noudata sovittuja pelinsääntöjä. Kysyin noudattaako hän itse niitä? Ei hänen kuulemma tarvitse, eikä hän ole sanonut, että hänestä voi ottaa esimerkkiä!

Toisessa yrityksessä, hallituksen jäsenet kysyivät miksi ihmeessä heidän johtajansa eivät vie käytäntöön sovittuja asioita? Kysyin, mitä siitä seuraa, kun sovittuja asioita ei viedä käytäntöön? Ei mitään. Tätä on kuulemma jatkunut jo vuosia.

Erityisesti, jos asiat vaativat ponnisteluja ja menemistä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, valitettavan monet ihmiset eivät toteuta sovittuja asioita. Jos tämä sallitaan, jos se on tapa toimia, se toimintatapa leviää kulovalkean tavoin. Erityisesti se leviää ylhäältä alaspäin. Pienet asiat jätetään ensin tekemättä, sitten vähän isommat.

Voi taivas varjele, että tällainen yrityskulttuuri maksaa paljon!

Johtajuus on kyky saada aikaiseksi

Yksi johtajuuden tärkeimmistä kyvyistä on saada aikaiseksi. Tämän piirteen olen totisesti nähnyt huippupomoissa ja huippumyyjissä. Aikaansaavuuden kyky on heillä huikea. He toteuttavat päätettyjä asioita käytännössä. Sen lisäksi he valvovat ja vaativat että muutkin tekevät niin.

Millaista yrityskulttuuria Teidän yrityksessänne viljellään? Kuinka edesautat sitä itse tekemisilläsi tai tekemättä jättämisilläsi? Myös asioiden tekemättä jättäminen on aktiivinen teko. Erityisesti johtajalla.

Tee johtoryhmäsi kanssa tietoinen päätös vaikuttaa yrityskulttuuriin jokapäiväisillä teoillasi. Sinä olet osa yrityskulttuuria.

 

Human energiaa alkavaan viikkoosi lähettää TIR